Itä-Suomen poliisi aloitti teemavalvontaviikon tänä aamuna klo 8.00, jolloin yhdeksän poliisipartiota puhallutti autoilijoita vähemmän liikennöidyillä tieosuuksilla ympäri Pohjois-Savoa. Valvontaisku kesti kolme tuntia ja tuona aikana puhallutettiin 954 autoilijaa ja tuloksena oli yksi epäilty rattijuopumus Sisä-Savossa.
Vesannolla mökiltä paluumatkalla ollut mieskuljettaja puhalsi alkometriin tienpäälläl 1,35 promillen lukeman, mutta tarkkuusalkometrissä puhallustulos jäi alle törkeän rattijuopumuksen rajan. Lisäksi tehdyissä puhalutuksissa alkometri ”värähti” 19 kuljettajan osalta, mutta tulos jäi alle rangaistavuuden (0,5 promillea) rajan.
Muutoin valvonnan yhteydessä muista rikkeistä kirjattiin neljä rangaistusvaatimusta (sakkoa), viisi rikesakkoa sekä kaksi huomautusta. Yhdestä autosta jouduttiin poistamaan laiminlyöntien vuoksi rekisterikilvet.
Valvonnan vastaanotto autoilijoilta oli positiivinen ja moni kiitteli, että liikennettä valvotaan myös haja-asutusalueilla sekä pikkuteillä. Poliisin tehostettu rattijuopumusvalvonta jatkuu koko loppuviikon ajan.