Rekka ja kaksi henkilöautoa ketjukolarissa Sievissä


Täysperävaunu rekka ja kaksi henkilöautoa kolaroivat Sievin Jokilylällä Kajaanintiellä torstaina iltapäivällä. Olosuhteet tapahtumahetkellä olivat erittäin haastavat, kova lumisade ja pöllyävää irtolunta. Kaikki kolme olivat menossa samaan suuntaan, rekka takimmaisena.

Kaikki kolme olivat ajaneet maltillista nopeutta. Ensimmäisenä ollut henkilöauto ajoi aura-auton perässä. Aavalla tienosalla aura pölläytti niin voimakkaasti lunta tielle että aura-auton takana tullut henkilöauto joutui hiljentämään nopeutta huomattavasti menetettyään näkyvyyden kokonaan.

Tämän takana tullut toinen henkilöauto ei ehtinyt reagoida tilanteessa vaan osui edellä ajaneen henkilöauton perään, joka ajautui törmäyksen voimasta vasemmalle kaistalle. Viimeisenä tullut rekka osui vielä molempiin autoihin, pahiten ensimmäisenä jonossa olleeseen autoon joka suistui vasemmalle puolen penkalle.
Rekka ja toinen henkilöautö pysyivät tiellä. Toinen ajokaista oli suljettuna useiden tuntien ajan onnettomuuden jälkeen. Ensimmäisen henkilöauton kuljettaja loukkaaantui sen verran, että hänet kuljetettiin sairaalaan. Kaikki kuljettajat olivat yksin autoissa. Molemmat henkilöautot vaurioituivat lunastuskuntoon.