Siikalatva Pulkkila 4-tie/Tehtaantie risteyksessä perjantaina klo 15.20 tapahtui kolmen rekan ja kahden henkilöauton kolari.
Neljä henkilöä loukkaantui ja kuljetettiin OYS:aan Siikalatvalla tapahtuneessa usean auton onnettomuudessa.
Rekka-auto oli ajamassa 4-tietä etelän suuntaan ja oli pysähtynyt vastaantulevan liikenteen vuoksi ennen kääntymistä vasemmalle Tehtaantielle. Pysähtyneen rekan perässä henkilöautoa kuljettanut naiskuljettaja pysähtyi myös edessään olevan rekan perään.
Henkilöauton perässä ajanut toinen rekka sai myös pysäytettyä syntyneen ajoneuvoletkan perään mutta viimeisenä tulleen rekan kuljettaja ei saanut ajoneuvoaan pysäytettyä vaan törmäsi edellään olleen rekan perään.
Törmätty rekka törmäsi ketjureaktiona edelleen henkilöauton perään. Viimeisenä tulleen ja edellään olleeseen rekkaan törmänneen rekan perävaunu kääntyi vastaantulijoiden kaistalle, jolloin pohjoisen suuntaan ajanut henkilöauto törmäsi kääntyvään perävaunuun.
Onnettomuudessa loukkaantui ensitietojen mukaan pahiten kääntyneeseen perävaunuun törmänneen henkilöauton mieskuljettaja. Myös samassa autossa ollut matkustaja ja rekkojen väliin joutunut naiskuljettaja loukkaantuivat myös, samoin kuin törmänneen rekan kuljettaja.
Tie oli tapahtuma-aikaan luminen ja jäinen. Tieosalla on 80km/h nopeusrajoitus. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtuneessa.
Onnettomuus tukki 4-tien kokonaan lähes neljäksi tunniksi. Poliisi, pelastustoimi ja hinausliike ohjasi liikenteen onnettomusspaikan ohi kiertoteitse Sairaalatien kautta.