Kahden henkilöauton välinen onnettomuus Sodankylässä nelostiellä Ilmakkiaavalla. Ivaloon matkalla ollut henkilöauto ajoi aura-auton takana 60 km/h:ssa. Vastakkaisesta suunnasta tuli kaksi henkilöautoa.
Etummainen näistä autoista alensi ajonopeutta hyvissä ajoin ennen aura-auton kohtaamista. Takana tullut ulkomaalainen ( saksalainen) henkilöauton kuljettaja ei huomannut, että edessä ajanut alensi nopeutta.
Ulkomaalainen ei saanut jarrutettua edessä ajaneen taakse, vaan sivuutettuaan aura-auton, vaihtoi ajokaistaa vastaantulevien puolelle. Vastaantulevan auton kuljettaja havahtui yhtäkkisesti lumipölyssä kohti tulevaan ajoneuvoon. Tämän auton kuljettaja yritti väistää vasemmalle välttääkseen yhteentörmäyksen onnistumatta siinä. Yhteentörmäys sattui pohjoiseen menevien kaistan kohdalla.
Onnettomuudessa loukkaantui pohjoisen suuntaan menevässä autossa olleet neljä henkilöä. Yksi loukkaantuneista kuljetettiin Lapin keskussairaalaan. Ulkomaalaisessa autossa olleet eivät loukkaantuneet.