Ajotaidottomat poliisit pois liikenteestä
Poliisin joukkoon mahtuu sellaisiakin kuskeja, joita ei missään tapauksessa pitäisi päästä auton rattiin, ei ainakaan poliisiauton ohjaimiin.
Kansalaisella pitää olla oikeus olettaa poliisiauton kuljettajalta liikenneympäristön tarkkavaisuutta ja edes peileihin katsomista. Poliisin ajokouluttajankin mielestä osa kurssitetuista on sellaisia, että voi vain ihmetellä miten heillä on ajokortti. Poliisiauton rattiin kaikkia poliiseja ei pitäisi missään tapauksessa päästää.
Kuitenkin esitutkinnassa kaikkia kolmea kuljettajaa esitettiin syytettäväksi liikenteen vaarantamisesta ja poliisia lisäksi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä. Lahdessa syyttäjä Havumäki päätti jättää syyttämättä poliisia ja kolmannen auton kuljettajaa, koska hänen mielestään syyllistä ensimmäiseen kolariin ei voi ratkaista epäselvien valokuvien perusteella.
Mutta toiseen kolariin, jossa ensimmäisestä kolarista toinen ajautuu pysäytetyn auton perään, syyttäjä katsoo pysäytetyn auton kuljettajan olevan syyllinen ja ainoa syytetty. Syyttäjän päätös ei muuttunut edes siinä vaiheessa kun alkuperäiset digikuvat ja niistä tehty animaatio valmistui.
Lahden käräjäoikeuden ja Kouvolan kihlakunnan mielestä pysäytetty mustan auton kuljettaja on osasyyllinen, kolmekymmentä (30) päiväsakkoa!!!! Pysäytysvalojen noudattamatta jättämisestä saa vain 12 päiväsakkoa ja jos kuorma-autolla ajat vahingossa vanhuksen päälle, siitä rangaistaan vain 20 päiväsakolla.
Oikeuslaitoksen mielestä poliisin pysäytysvalo ei ole pätevä syy pysähtyä, mikäli pysäytettävä ei täysin varma pysähdyksen turvallisuudesta. Taajaman ulkopuolella ei tarvitse pysähtyä, jos autoa ei voi täysin pysäyttää ajoradan ulkopuolelle. Minä ainakin koen tulevat pysähdykset vaaralliseksi, koska siellä poliisiauton ratissa voi olla vanhempi konstaapeli Jari Matilainen Lahden poliisista.
Ohessa linkki sivulle josta löytyy Suomen Vahinkotarkastuksen tekemä animaatio kolarista. Oikeuslaitoksen mielestä animaatio ei ole luotettava koska se on syytetyn tilaama. Samaa tietokoneohjelmaa käyttää myös poliisi ja onnettomuustutkintalautakunnat. Esim. Konginkankaan onnettomuus ratkaistiin animaation perusteella. Mutta koska ohjelma ei ole luotettava, niin se vie pohjan liikenneonnettomuustutkinnalta.
Tähdennetään vielä että suurin osa poliiseista on ammattiaitoista ja osaavaa väkeä. Varsinkin Liikkuva Poliisi jopa erinomaisesti kouluttautunut liikenteeseen.
Kommentit
Jätä vastaus